Päätin juuri, että tästä blogista tulee myös kirja- ja elokuvablogi. Diktaattorin työssä on puolensa.
Sen lisäksi päätin muotoilla koko tekstin uudestaan, koska alkuperäinen versio oli ihan tyhmä.
Luin kuluneella viikolla Validimir Nabokovin Lolitan (1955) Helsingin Sanomien klassikkoautomaatin innoittamana. Pikainen Google-stalkkaus kertoi, että kirja kertoo keski-ikäisen miehen ja 12-vuotiaan tytön suhteesta. Teos julistettiin heti julkaisun jälkeen kielletyksi, mutta nousi siitä huolimatta bestselleriksi Euroopassa ja Amerikassa. Maailmankirjallisuuden klassikoiden joukossa ei liene kovin montaa eroottiseksi luokiteltua teosta, ja kirjan ympärillä leijuva kohu kutittelikin uteliaisuuttani. Niinpä keräsin rohkeuteni ja marssin korvat punoittaen kirjaston erotiikkaosastolle. Näin jälkeenpäin ajateltuna harmittaa, etten käyttänyt hyväkseni ainutlaatuista tilaisuutta pukeutua valeasuun.
MISTÄ ON KYSE? Keski-ikäinen kirjallisuudentutkija Humbert Humbert hullaantuu seksuaalisesti vuokraemäntänsä Charlotten 12-vuotiaaseen Dolores "Lolita" Haze-tyttäreen. Humbert kertoo tarinaansa vankilasta, jossa hän odottaa tuomiotaan murhasta ja mitä ilmeisimmin myös lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Humbert on kiinnostunut nymfeteistä, esiteini-ikäisistä tytöistä - aikuisista lasten vartalossa. Teos ei kuitenkaan ole mikään yksiselitteinen moraalisaarna lasten koskemattomuuden puolesta: myös Lolita tuntee vetoa Humbertiin ja flirttailee avoimesti tämän kanssa. Esiteini-ikäiset tytöt tuskin viettelevät työkseen aikuisia miehiä, mutta tietynlainen oman viehätysvoiman kokeilu kuuluu nuoruuteen. Nabokov rakentaa onnistuneesti jännitettä Humbertin ja Lolitan välille, eikä kirjan lukemista yksinkertaisesti voi lopettaa - jatkuvista vastenmielisyyden tunteista huolimatta. Humbert avioituu Lolitan äidin kanssa voidakseen olla aina tytön lähellä. Charlotte on kuitenkin Humbertin himojen tiellä, mutta kuolee - Humbertin suureksi onneksi - äkillisessä onnettomuudessa. Humbert lähtee pakomatkalle Lolitan kanssa, mutta yhteiselo ei kovista ennakko-odotuksista huolimatta sujukaan täysin ongelmitta: piinaavaa syyllisyys ja kiinnijäämisen pelko riivaavat Humbertia, eikä Lolita todellakaan ole mukavin mahdollinen seuralainen.
PIDIN erityisesti kirjan kielestä ja Nabokovin kirjoitustyylistä: Miten voi kirjoittaa niin kauniisti niin inhottavasta aiheesta? Kirjan kieli on runollista ja harkittua, ei millään tavalla rivoa tai kiusaannuttavaa - kaukana bussiasemien harlekiiniromaaneista. Tekstin tyyli ja sävy luovta kirjaan irvokkaan mutta kiinnostavan ristiriidan: Humbert pohtii kauniin sanakääntein, miten ihanaa olisi elää luonnonkatastrofin jälkeisessä paratiisissa yksin Lolitan kanssa. Kirjoitustyyli ohella myös teoksen yleinen tunnelma kuuluu sen parhaisiin puoliin. Kirjan ilmapiiri on vangitseva ja jännittävä: järkyttävää ja kiehtova samaan aikaan.
Humbertin erikoisia mieltymyksiä selitetään hänen nuoruudessaan kokemalla menetyksellä: hänen ensirakkautensa kohde Annabelle kuoli traagisesti, mikä jätti suuren haavan Humbertin sieluun. Toisaalta voi miettiä, voiko pedofiliaa puolustella tai selittää millään tavalla: lasten ahdistelu lienee joka tapauksessa inhottavaa ja kiellettyä, oli tekijän peruste mikä hyvänsä. Myös Humbertin kehittyminen romaanin aikana oli kuvattu hienosti: Lolitaan hullaantuminen muuttaa alun hillityn tutkijan mustasukkaiseksi, omistushaluiseksi ja pelokkaaksi hirviöksi.
EN PITÄNYT kirjan rakenteen hienoisesta epätasaisuudesta. Lolita on kirjan alusta keskikohtaan täydellisen vangitseva kokonaisuus: kirjaa ei voi laskea käsistä, vaan inhottavan kauniisti kirjoitettua tarinaa on pakko ahmia sivu toisensa jälkeen. Teoksen loppu ei kuitenkaan pysy enää niin hyvin kasassa: tarina sirpaloituu, ja esimerkiksi salaperäisen herra Quiltyn osuus jää hieman epäselväksi. Kirjan koukeroinen kieli kääntyy lopussa hieman itseään vastaan, sillä kauneudessaan se hankaloittaa lukemista, eikä tarinasta ole enää niin helppo saada otetta. Toisaalta ajoittainen sekavuus tehostaa vaikutelmaa Humbertin henkisen tasapainon järkkymisestä.
LOPPUTULOS: Lolita ei aivan yllä kaikkien aikojen lempikirjojeni listalle, mutta hätkähdyttävä ja erilainen se ainakin on. Lolita ei ehkä sovi kaikille, enkä suosittelisi sitä esimerkiksi 12-vuotiaiden tyttöjen äideille, mutta yllättää se ainakin osaa. Se on ansainnut paikkansa klassikoiden joukossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti