Tänään mietittyjä

1. MISSÄ MENEVÄT ITSENSÄ HYVÄKSYMISEN JA ITSENSÄ RAKASTAMISEN RAJAT? Nykyään tunnutaan arvostavan kovasti sitä, että ihminen hyväksyy itsensä sellaisena kuin on - eli yleensä kymmenisen kiloa ylipainoisena ja huonokuntoisena. Jos oma lihavuus alkaa olla jo terveydelle haitallista, onko silloin itsensä rakastamista hyväksyä itsensä sellaisena kuin on? On hienoa, että joku pystyy hyväksymään itsensä, vaikkei olisikaan joka suhteessa "täydellinen", mutta jos oikeasti rakastaa omaa kehoaan, pitäisi siitä myös huolehtia.
2. MIKÄ PALAPELEISSÄ KOUKUTTAA? Olen käyttänyt suurimman osan viikonlopustani 1500-palaisen palapelin kokoamiseen. Nyt on valmiina reunat, pala taivasta, muutama ikkuna ja puolikas puu. Mitä ihmeen järkeä tässä on? Oikeiden palojen löytäminen on lähes orgastinen kokemus, mutta riittääkö se korvaamaan jumiutuneiden hartioiden aiheuttaman tuskan? Puhumattakaan siitä, mitä kaikkea hyödyllistä niiden tuntien aikana olisi voinut tehdä. Toisaalta, tuleehan palapelin tekemisestä hyvä mieli, ja on se aina kehittävämpää kuin BB:n katsominen. 
3. MIKÄ HUGH LAURIEN ÄÄNESSÄ KOUKUTTAA? Tätä ei varmaan tarvitse sen kummemmin selittää kellekään, joka on joskus katsonut Housea.
4. MIKSEI KUKAAN OLE VIELÄ TEHNYT YLPEYS JA ENNAKKOLUULO -MINISARJASTA ARNOLD SCHWARZENEGGER -VERSIOTA? Jane Austenin klassikkoromaanista on tehty jo kaksi elokuvaa, kaksi tv-sarjaa ja zombie-versio. Nyt 1800-luvun alun maalaisromantiikka saa aivan uusia ulottuvuuksia, kun Mr Darcyn rooliin eläytyy paremmin Terminaattorina tunnettu Arnold Schwarzenegger. Jotta silmänruokaa riittäisi molemmille sukupuolille, näyttelee Elizabethia tällä kertaa Megan Fox, ja Arnold Schwarzenegger on fyysisesti yhtä hyvässä kunnossa kuin ensimmäisen Conanin aikaan. You must allow me to tell you how ardently I admire and love you. Luit sen juuri Terminaattorin äänellä, vai mitä.
5. MITÄ JÄRKEÄ FACEBOOKIN UUDESSA TICKERISSÄ ON? Siis muuta kuin Facebook-kaverien entistä tehokkaampi stalkkaaminen. Stalking - now there's a button for it.

PMS-päivä

HERÄTYS 06.45 Sain illalla loistavan idean: herään aamulla aikaisin, käyn koiran kanssa pienellä lenkillä ja valokuvailemassa paikallisia hoodseja - peltoaukioita, kurkipariskuntaa ja omakotitaloslummeja. Ulkona satoi vettä ja oli kylmä. Kahden peiton alla puolestaan oli lämmintä ja mukavaa, joten pistin herätyksen pois päältä ja käänsin kylkeä.

UUSI HERÄTYS 06.50 Teppo tunkeutuu sisään puoliavoimesta ovesta ja tuo mukanaan kasan villasukkia. Palaa noin kymmenen minuutin välein, kunnes joku laittaa oven kiinni.

LOPULLINEN HERÄTYS 08.00 Yllätyn positiivisesti. Huomaan heränneeni varsin sopivaan aikaan, enkä nukkunutkaan pommiin, kuten pelkäsin. Huoneessa on kylmä, sängyssä on lämmintä. Kerään rohkeuteni ja astun ulos todellisuuteen.

KAHVIA 8.20 Lämmin suihku, mukavat vaatteet ja villasukat auttavat pääsemään hereille. Eniten auttaa kuitenkin harcore aamupala: kaksi kuppia kahvia ja reilun kokoinen pala suklakakkua. Edellisen viikon failure-aamujen sarja painaa kuitenkin edelleen: lehtien lukeminen kestää kohtuuttoman kauan, meikkaaminen sujuu erittäin hitaasti eivätkä mitkään vaatteet sovi päälle. Bussi on pysäkillä vähän puoli kymmenen jälkeen, vaihdan vaatteet viimeisen kerran 9.27. Eikä siinä vielä kaikki. Hiukset eivät tottele, kaikkia tavaroita ei meinaa löytyä, ja pääsen lähtemään kotoa 9.30. Pysäkille on 310m, matka kestää kävellen noin viisi minuuttia. Jos juoksee täysiä, matkasta selviää kahdessa minuutissa. Päädyn jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Yleensä se, miten aamu sujuu, määrittää myös koko loppupäivän kulun. Tässä vaiheessa tuntuu, että voisin oikeastaan kääntyä ympäri ja mennä takaisin nukkumaan.

SUURI KÄÄNNE 9.32 Matkaa on jäljellä alle sata metriä, kun näen bussin lähtevän pysäkiltä. Tekee mieli lyyhistyä maahan itkemään tai mennä takaisin peiton alle. Olen jo vähällä pysähtyä, kun huomaan jotain todella merkillistä - bussi jarruttaa ja pysähtyy parinkymmenen metrtin päähän pysäkistä. Kiristän vauhtia ja juoksen bussille, joka jäi ihan oikeasti odottamaan. Ehkä toivoa on vielä jäljellä. Kiitän kuskia, hymyilen nätisti ja menen istumaan. Kaivan vaistonvaraisesti peilin esille ja huomaan huulipunan tahranneen kaikki etuhampaani kirkkaan punaisiksi. En edes jaksa yllättyä.

SELVIÄN KOULULLE YHTENÄ KAPPALEENA 9.55  vastoin kaikkia odotuksiani. Vaihdan lösähtäneet nilkkurit söpöihin korkkareihin ja tulen heti paremmalle tuulelle. Ehkä kuitenkin selviän tästä.

TAI SITTEN EN 10.50. Hampaat taas huulipunassa.

KEEPING UP APPEAREANCES ENGLANNIN TUNNILLA 11.30. Hyacinth Bucket Bouquet piristää aina. Muut naapurit eivät valitettavasti juuri innostu Hyacinthin hienoista lomabrosyyreista, eivätkä kirkon siivoustalkootkaan mene niin kuin pitäisi. Lohdullista tietää, ettei kaikilla muillakaan mene kovin kaksisesti.

KOULU LOPPUU 15.05, melkein tuntia aiemmin kuin pitäisi. Muutenkin päivä sujui yllättävän smoothisti, hiuksia lukuun ottamatta. Harkitsen tasapitkien otsahiusten leikkaamista ja kaipaan tummia hiuksia takaisin. Välipalalla tarjottu pulla osoittautui kohtuullisen hyväksi. Lähden ostamaan pohjallisia kenkäkaupasta, en jää auton alle, mutta varpaat alkavat tuntua kummallisilta. 20min kävelyn jälkeen vaihdan nilkkurit takaisin, ja varpaista löytyy yhteensä viisi isoa hiertymää. Kirvelee.

KAHVIA JA SUKLAAKAKKUA 15.50 ja maailma näyttää taas hieman valoisammalta paikalta. Kunnes tajuan unohtaneeni toisen pääsykoekirjani koululle. Kirjassa ei ole nimeäni eikä mitään muitakaan ulkoisia tuntomerkkejä. Jos huominen muistuttaa vähääkään tätä päivää, kouluun on murtauduttu yön aikana, ja ainoa varkaiden viemä tavara on Janne Seppäsen Katseen voima. Poliisi käynnistää esitutkinnan, ja kirja löytyy surmattuna ja paloiteltuna Kujalan jäteasemalta. Varkaat jäävät kiinni, mutta ensikertalaisina selviävät kahden kuukauden ehdollisella tuomiolla.

PALUU TUTTUUN JA TURVALLISEEN 16.45 laitan tietokoneen päälle ja linnoittaudun tuoliini. Oppimispäiväkirja ei ota onnistuakseen, mutta kukaan ei näytä tällä kertaa hakkeroineen Facebook-tiliäni. Onhan sekin jotain.

HYVÄÄ JÄMÄRUOKAA 17.45 ja onnistunutta surffailua. Taidan silti mennä nukkumaan mahdollisimman pian, ennen kuin tapahtuu kamalia. Öitä.

Avaus

Uuden blogin ensimmäisessä postauksessa on yleensä tapana kertoa olennaisimmat tiedot erityisesti itse blogista ja sen kirjoittajasta, mutta myös siitä, miksi kyseinen blogi ylipäätään on perustettu. Koska tämä blogi edustaa kaikkea tavallista ja keskivertoa, en aio hylätä tätä hyväksi havaittua perinnettä.

MIKSI Voodoo Island syntyi muutamien yöllisten mese- ja chat-keskustelujen sekä eräiltä anonyymeiltä tahoilta esiintyneen aktiivisen lobbauksen seurauksena. Luomisprosessiin vaikuttivat luonnollisesti myös suuri henkinen tuska ja huonosti nukutut yöt, mutta blogin todellinen tarkoitus ei valitettavasti ole kovin runollinen. Kaikki päivän tapahtumat ja ajatukset mahtuvat harvoin kalenterini viidelle riville, sormieni nivelet puolestaan eivät kestä sitä tapaa, jolla takerrun kynään, ja pitkien tekstien kirjoittaminen käsin on kohtuuttoman kivuliasta. Joskus ajateltavaa ja kirjoitettavaa on liikaa yhteen chat-ikkunaan tai statuspäivitykseen, muttei kuitenkaan tarpeeksi maailmaa mullistavan menestysromaanin kirjoittamiseen. Tämä blogi tuskin välittää mitään järin syvällisiä viisauksia, mutta ainakin se auttaa minua ylläpitämään todellista kirjoitustaitoani - ehkä jopa kehittymään.

MITÄ Tarkoituksenani ei siis ole kuvata asujani tai tehdä söin tänään kaksi porkkanaa, tässä hieno makrokuva -postauksia. Tulen kuitenkin luultavasti poikkeamaan omasta linjastani, mutta ainakaan Nellyn yhteistyökampanjoita tässä blogissa tuskin tullaan näkemään. Pyrin kuitenkin kuvittamaan itse oman blogini, sillä vierastan "syvällisten" we heart it -kuvien käyttöä blogipostauksissa. Lisäksi minulla on varastossa paljon  julkaisemattomia kuvia söpöistä lampaista.

KUKA Opiskelen journalismia kotikaupungissani Lahdessa, haaveilen urasta toimittajana ja tätä kirjoittaessani katselen pöydälläni lojuvia tiedotusopin valintakoekirjoja. Toivon, että vuoden kuluttua opiskelen tiedotusoppia joko Tampereella tai Jyväskylässä, ja pahimman pääsykoeangstin aion purkaa surutta tähän blogiin. Pidän kirjoista, kirjoittamisesta ja elokuvista, mutta myös eläimet ja liikkuminen ovat lähellä sydäntäni. Valitettavasti perin vanhemmiltani kaikkien muiden ominaisuuksien ohella myös sairaat ja epäkäytännölliset jalat, joiden ansiosta käyn lenkillä harvemmin ja lyhyemmin kuin haluaisin. Tällä hetkellä särkee molempia kantapäitä ja oikeaa polvea. Seuraan suurella kiinnostuksella myös politiikkaa, erilaisia mediailmiöitä sekä yhteiskunnallista keskustelua. 

Voodoo Island on ennen kaikkea minun julkinen päiväkirjani, mutta turhamaisuuttani imartelisi suuresti, jos myös joku muu saisi siitä iloa tai edes provosoituisi ihan vähäsen. Otan mielelläni vastaan kaikenlaisia kommentteja, enkä aio kehottaa ketään painumaan takaisin Demiin. Olisin pikemminkin kiitollinen kaikesta kritiikistä ja parannusehdotuksista sekä erityisesti kielenhuoltoon liittyvästä palautteesta. Naamaani ei tarvitse kommentoida.